Yliopiston Apteekeissa toimiva tulostus on tärkeä osa asiakaspalvelua
07/12/2009
Asiakaspalvelun sujuvuus on keskeinen tekijä Yliopiston Apteekin menestyksessä. Asiakkaan tulee saada lääkkeidensä lisäksi kuitit, puhelinreseptinsä ja ostolaskelma käteensä ja mieluiten ilman viivästyksiä.
- Aikaisemman toimittajan tulostimien kanssa hankaluuksia oli liikaa. Kun Receptum ehdotti koko tulostinkannan vaihtamista OKIin, siihen oli helppo suostua, sanoo Yliopiston Apteekin tietohallintojohtaja, proviisori Juha Antila.
Receptum on toimialakohtaisten tietojärjestelmien kehittämiseen ja kokonaistoimituksiin erikoistunut yritys, joka hoitaa osaltaan myös Yliopiston Apteekin järjestelmäkehitystä.
- Yliopiston Apteekissa laitteet ovat kovassa käytössä. Uskoimme puhtaasti ammattikäyttöön tarkoitettujen OKI:n laitteiden olevan hyvä vaihtoehto kestävyydeltään sekä mekaniikan että tarvikkeiden osalta, varsinkin nyt kun olemme vaihtaneet OKIn tuhdimpiin ES-sarjan kirjoittimiin sanoo Jukka Mäki-Moijala Receptum Oy:stä.
Yliopiston Apteekin tietotekniikka kehittyy koko ajan. Menossa on e-resepti- ja toiminnanohjaushankkeet ja ketjuliiketoiminnalle ominaisen kanta-asiakasohjelman uudistus. Yliopiston Apteekin keskeisiä kilpailutekijöitä ovat apteekkien keskeiset sijainnit, laajat aukioloajat ja tuotteiden hyvä saatavuus.
Sopiva laite joka tarpeeseen
Kun tulostintoimittajan vaihdosta oli tehty päätös, vaihto tehtiin nopeasti ja lähes kaikki tulostimet kattaen. OKIn valikoimasta oli helppo valita sopiva lähes joka tarpeeseen – lääkepurkkeihin kiinnitettävät annostusohjeet tosin tuotetaan etikettien tulostamiseen erikoistuneella laitteella.
- Meillä on käytössä kolme OKI:n tulostinmallia. Haluamme keskittää käyttömme yhteen merkkiin ja siitäkin huolella valittuihin malleihin. Se on tehokasta sekä kustannusten että hallinnan osalta, Juha Antila sanoo.
- OKI B430 on meille volyymimalli.Sen tulee kestää asiakaspalvelussa kovaa peruskäyttöä. Hiljattain uusituissa Yliopiston Apteekeissa tämä OKI on jokaisessa asiakaspalvelupisteessä, ja käyttöönotto laajenee aina toimitilojen saneerausten ja uusien tilojen myötä.
Apteekkien toimistopuolella käytetään järeämpiä B6500 malleja. Ne joutuvat ahkeroimaan kerralla enemmän, kun laskutuksia hoidetaan.
Muutamassa Yliopiston Apteekissa on väritulostin. Raportteja on helpompi lukea, kun sarakkeita on eroteltu värillä ja sama koskee työvuorolistoja.
”Ihana uusi tulostin”
- Jos apteekissa eivät järjestelmät toimi, apteekkien henkilökunnan turhautumisen ymmärtää hyvin. Asiakas saattaa esimerkiksi joutua odottamaan tulosteitaan pidempään, jos laitteesta pitää saada irti kiinni jäänyt sivu. Henkilökunnan malttia ei kasvata ainakaan tilanne, jossa jonoa riittää ja asiakkaat joutuvat odottelemaan, Juha Antila sanoo.
- Meille kokonaiskustannuksiltaan kallein laite on se, joka ei toimi.
Useimmiten hallinnon korviin kantautuu vain ikävää palautetta. Uusien OKI:en myötä on tullut yllättäen myös positiivista viestiä.
- Ihana uusi tulostin, sanoi joku käyttäjä. Siinä se myönteinen viesti kiteytyykin, Juha Antila toteaa.
Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekilla on 17 toimipistettä 12 paikkakunnalla. Niissä ja organisaation hallinnossa on yhtensä 950 työntekijää. Vuonna 1755 perustetun yrityksen omistaa Helsingin Yliopisto, jolle tuloutetaan lääkemyynnistä maksettava apteekkimaksu, välittömät verot ja voitonjako. Vuoden 2008 tuloutus oli 45 miljoonaa euroa.
Yliopiston Apteekkien reseptien osuus koko maan apteekkien resepteistä oli 10 %. Kasvun rajat Suomessa ovat kuitenkin tulleet vastaan, sillä laki määrittää Yliopiston Apteekin koon. Kasvua onkin haettu Virosta ja Venäjältä, joissa on nyt yhteensä 18 Yliopiston Apteekkia.


